3 min käytetty lukemiseen

Tietoa kivusta #4 - krooninen kipu

Päivitetty: 29. huhtik.

Sisältö

Pitkäaikainen eli krooninen kipu määritellään kivuksi, joka on kestänyt yli 3 kuukautta, tai kipu on kestänyt pidempään, kuin mikä on kudoksen normaali paranemisaika. Tämä tarkoittaa siis sitä, että vaikka kipu olisikin alkanut kudosvauriosta, voi kipu jäädä silti ”päälle” vaurion paranemisen jälkeen. Kroonisesta kivusta kärsivällä voi olla kipuja joka päivä. Osalla kipu on lievempää, kun taas toisilla kipu on erittäin voimakasta aiheuttaen suurta haittaa normaalissa arjessa, töistä puhumattakaan. Euroopassa noin joka viides aikuinen kärsii pitkittyneestä kivusta ja heistä hyvin harvaa hoitaa kivunhoidon ammattilainen. Esiintyvyys on suurempaa naisilla. Moni kivusta kärsivä on myös tyytymätön siihen, millaista kivunhoitoa he ovat saaneet. Hoitokulut ovat maailmanlaajuisesti miljardeja. Kroonisen kivun taustalla on yleensä keskushermoston (aivot ja selkäydin) ja/tai ääreishermoston biologiset muutokset. Oikealla hoidolla voi olla mahdollista, että muutokset ”kipujärjestelmässä” palautuvat ennalleen. (1,2,3)

Kivun eri muodot

Nosiseptiivinen kipu saa alkunsa kudosvauriosta tai tilanteesta, josta voi potentiaalisesti tulla kudosvaurio. Kudosvaurion seurauksena vapaat hermopäätteet eli nosiseptorit vievät tiedon tapahtuneesta selkäytimen kautta aivoihin, jonka jälkeen kipu muodostuu. Nosiseptiivinen kipu on yleisin kroonisen kivun muoto, esimerkkeinä selän rakenteista johtuvat kivut sekä artroosi. Akuutin kivun muodostumisesta voit lukea lisää aiemmasta blogitekstistämme.

Neuropaattinen kipu tarkoittaa tilannetta, jossa kipu johtuu itse hermon vauriosta tai sairaudesta. Noin 15-25% kroonisista kivuista uskotaan olevan neuropaattisia luonteeltaan. Neuropatioissa esiintyy usein sensorisia ongelmia, kuten puutumista ja allodyniaa (ärsyke, joka ei normaalisti tuota kipua, tuottaa nyt kipua). Voit lukea lisää neuropaattisesta kivusta täältä.

Nosiplastinen kipu tarkoittaa kipua, joka aiheutuu hermojen epänormaalista toiminnasta, mutta taustalla ei ole tunnettua kudosvauriota tai muuta aiheuttajaa. Tällaisia ovat esimerkiksi fibromyalgia, mahdollisesti epäspesifi alaselkäkipu ja IBS eli ärtyneen suolen oireyhtymä. Lisäksi on hyvä muistaa, että monilla kiputyypit menevät päällekkäin, jolloin samalla henkilöllä voi olla vaikkapa nosiseptiivistä sekä neuropaattista kipua samanaikaisesti.

Riskitekijät

Ihminen on biopsykososiaalinen kokonaisuus, niinpä myös kroonisen kivun riskitekijät koostuvat monesta eri tekijästä, alla listattuna yleisimpiä tekijöitä. Riskitekijät myös toimivat usein kaksisuuntaisesti, mikä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi masennus lisää riskiä krooniselle kivulle, mutta kipu lisää riskiä myös mielenterveyden ongelmille. Kipu lisää myös riskiä uniongelmille, mutta uniongelmat lisäävät myös kroonisen kivun riskiä.

Biologisia/fyysisiä riskitekijöitä ovat muun muassa korkea ikä, sukupuoli, hermoston toiminta kuten sentraalinen sensitisaatio, uni, mahdollisen vamman tai vaurion laajuus ja genetiikka (2,3)
Psyykkisiä riskitekijöitä ovat muun muassa katastrofisointi, emotionaalinen stressi, masennus ja ahdistus, negatiiviset uskomukset (2,3)
Sosiokulttuurillisia riskitekijöitä ovat muun muassa työtyytymättömyys, päihteiden käyttö, alhainen koulutustaso, vähäinen sosiaalinen tuki sekä aiemmat kipukokemukset (2,3)

Keskushermoston herkistyminen eli sentraalinen sensitisaatio

Sentraalinen sensitisaatio tarkoittaa tilannetta, jossa keskushermoston (selkäytimen ja aivojen) toiminta muuttuu ja josta seuraa mm. hermojen viestinnän voimistuminen. Tämän muutoksen lopputuloksena on kipuyliherkkyys. Hermoston herkistyminen on yleinen ilmiö esimerkiksi nivelrikossa, erilaisissa jänteen ongelmissa eli tendinopatioissa, reumataudeissa, päänsäryissä, selkäkivuissa ja fibromyalgiassa. Voi siis syntyä tilanne, jossa alkuperäistä kudosdvauriota ei enää ole, mutta kivunsäätelyjärjestelmän toiminta on muuttunut, josta kipuyliherkkyys aiheutuu. Tämä on tyypillistä kipukroonikoilla. Aiheen voisi vielä yksinkertaistaa ja tiivistää; kun kipu on jatkunut pitkään, voi olla, että kipua aiheuttaa hermoston erilainen toiminta, eikä kudokset. (4,5)

Kroonisen kivun hoito

Kuten aiemmin onkin tullut jo ilmi, ihminen on biopsykososiaalinen kokonaisuus. Tämä tarkoittaa sitä, että kroonisen kivun hoidossa täytyy olla hyvin moniulotteinen lähestymistapa. Moniammatillinen yhteistyö on tärkeää parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lääkärin avulla saadaan oikeanlainen lääkitys ja kuntoutusalan ammattilaiset auttavat liikunnan kanssa. Psykiatrit, psykologit ja psykoterapeutit auttavat mielenterveyden haasteiden kanssa. On myös erityisen tärkeää, että potilaan ja hoitajan välillä vallitsee vahva luottamus ja ymmärrys toisiaan kohtaan.

Liikunta on tutkitusti toimivaa, kun halutaan parantaa potilaan toimintakykyä ja lievittää kipua. Hyvän olon lisäksi liikunta voi parantaa unenlaatua ja auttaa painonhallinnassa. Yhtä oikeaa tai väärää liikuntamuotoa ei kuitenkaan ole. Liikkumisen muoto pitää aina valita potilaskohtaisesti. Hyvä tapa aloittaa voi olla esimerkiksi metsässä tehtävät kevyet kävelylenkit.
Psykoterapia on osalle potilaista hyödyllistä ja lievittää kipua ainakin lyhytaikaisesti. Etenkin kognitiivis-behavioraalisia menetelmiä on tutkittu.
Lääkehoito on tärkeää, mutta vain harvoin se toimii yksittäisenä hoitomuotona. Lääkkeet, joita käytetään yleisesti kroonisen kivun hoidossa ovat muun muassa masennuslääkkeitä, epilepsialääkkeitä sekä opioideja. On hyvä ymmärtää, että esimerkiksi masennuslääkkeitä käytetään kivunhoidossa siksi, että ne vaikuttavat kivunsäätelyjärjestelmään ja jotkin lääkkeet myös parantavat osalla unenlaatua. Masennuslääkkeillä ei siis yritetä ”salaa” parantaa potilaan masennusta, jos mielenterveyden ongelmia ei ole. Edellä mainittu pätee myös epilepsialääkkeisiin. Mikäli lääkkeet eivät tehoa riittävän hyvin, voidaan kokeilla myös esimerkiksi selkäydinstimulaatiota, radiofrekvenssihoitoa tai erilaisia puudutuksia (kortisoni, fenoli, botoksi) kivun luonteesta riippuen.
Leikkaushoitoa harkitaan yleensä tapauksissa, joissa on kyse selkäkivuista tai suurten nivelten ongelmista. Esimerkkinä tekonivelten leikkaukset.